Minun nimeni on Elina Hietanen, olen 21- vuotias ympäristöpolitiikan opiskelija Joensuusta. Olen vinolainen eduskuntavaaliehdokas, tällä hetkellä Savo-Karjalan piirin nuorin sellainen.

Halusin tulla puhumaan hieman tasa-arvosta.

Olen viime aikoina miettinyt paljon feminismiä, eri sukupuolten asemaa sekä sukupuolittuneita rakenteita yhteiskunnassamme. Vinon tasa-arvolinjaukset ovat edistyksellisiä, mutta ihmettelen, miksei aiheesta olla yleisemmin yhteiskunnassa noustu barrikadeille.

Naisen asema nähdään Suomessa hyvänä, mikä kyseenalaistetaan yleisessä keskustelussa silloin tällöin, muttei riittävästi. Esimerkiksi naisen palkka ei vieläkään ole samalla tasolla miesten kanssa. Tuntuu, että tästä huomautellaan, muttei vaatimalla vaadita muutosta. Naisen asemaa suhteessa mieheen ei joko tiedosteta tai siihen sopeudutaan.

Kun puhutaan naisten tasa-arvosta suhteessa miehiin, pitää puhua myös miesten tasa-arvosta. Tästä päästään sukupuolirooleihin ja niiden rikkomiseen. Sukupuoliroolit ovat taakka niin naisille kuin miehille. On tuskallista yrittää mahtua yhteiskunnan asettamaan ahtaaseen lokeroon.

Toiseen sukupuoleen vertaamista käytetään myös lyömäaseena: esimerkiksi ”neiti” sanaa voidaan käyttää haukkumasanana, kun yritetään nöyryyttää miespuolista henkilöä. Neiti –tässä yhteydessä tarkoittaa heikkoa, huonompaa kuin mies. Tällaisiin kielellisiin, totuttuihin heittoihin sorrumme usein itsekin, sen kummemmin tiedostamatta sen syvempiä merkityksiä. Jos näistä huomauttaa ääneen, on myös usein huumorintajuton ja tiukkapipoinen, kuten meitä vihreitä usein syytetään.

Noustaan siis barrikadeille. Pidetään vieläkin enemmän ääntä oikeasta tasa-arvosta arjessamme. Muistutetaan, että vielä on paljon parannettavaa. Emme saa luovuttaa, ennen kuin kaikki ihmiset ovat oikeasti tasa-arvoisia, ja vapaita yhteiskunnan ja sukupuoliroolien kahleista.

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liittokokouksessa 29.11.2014