Riverian vihreä valtuustoryhmä (Milena Varis, Arttu Pätäri, Atte Korte, Hanna Koivula) hallintosäännön kiemuroissa.

 

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian yhtymävaltuusto kokoontui keskiviikkona 27.11. Kokousta edeltävässä seminaarissa käytiin läpi muun muassa kuluneen vuoden saavutuksia ja talousarviota seuraavalle vuodelle.

Koko Riverian valtuustossa pidettiin hyvänä työelämäopettajien määrän lisäämistä sosiaali- ja terveyspuolelle, josta oli saatu positiivista palautetta niin oppilailta, opettajilta kuin sote-työntekijöiltä. Tavoitteena on seuraavan 10 vuoden aikana, että jokainen Riverian opettaja olisi toiminut oppilaiden kanssa työelämäopettajana työpaikalla.

Riveria on hakenut lupaa englanninkielisen tutkinnon järjestämiseen kone- ja tuotantotekniikkaan, ja keväällä 2020 asiaan tulee päätös opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Vieraskielisen koulutuksen avulla voitaisiin lisätä osaavan työvoiman määrää ja vauhdittaa ulkomaisen työvoiman kotoutumista.

Vihreä valtuustoryhmä kannatti kokoomuksen ryhmän aloitetta ottaa opiskelijaedustaja mukaan Riverian hallituksen kokouksiin. Nykyinen hallintosääntö antaa jo mahdollisuuden opiskelijaedustajan osallistumisen Riverian valtuuston kokouksiin muttei hallituksen kokouksiin. Opiskelijaedustajan puhe- ja läsnäolo-oikeus mahdollistaisi, että opiskelijoiden ääni saataisiin vielä paremmin kuuluviin ja näkyville päätöksentekoon.