Kuva: Rosa Summanen

Syksyisen kertomuksemme päähenkilö on Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, tuttavallisemmin Siun sote, joka on vastuussa koko Pohjois-Karjalan ja lisäksi vielä Heinäveden sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä. Nikolai Gogolin hengessä tarinan lopussa nähdään kummitus.

Siun sote on vielä nuori: Pohjois-Karjalan kuntien yhteinen lapsi syntyi vuonna 2016. Töihin se laitettiin vuonna 2017, kun kuntien ja vanhan sairaanhoitopiirin sote-henkilöstö, sote-sopimukset, sotelle välttämätön irtaimisto ja sairaanhoitopiirin kiinteistöt siirrettiin uudelle kuntayhtymälle.

Koko olemassaolonsa ajan nuori kuntayhtymä on rämpinyt pimeässä tietämättä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Pelastaako juuri kaatunut ja pian uudestaan ylösnouseva maakunta- ja soteuudistus ja sen uudenlaisiin hyvinvointimittareihin perustuva rahoitus Pohjois-Karjalan taloustilanteen vai jatketaanko tulevaisuudessakin samalla niukkuuden tiellä? Miten Pohjois-Karjalan kuntien talous- ja työllisyystilanne tulevaisuudessa kehittyy ja onko kunnilla varaa antaa sote-palvelujen järjestämistä varten riittävästi resursseja?

Joka ikinen vuosi kuntayhtymä on tehnyt alijäämää: pitkäksi menneistä toteumista huolimatta talousarviot on laadittu aina edellisen vuoden tasoa vastaavaksi tai lähinnä nimellisin menolisäyksin. Vuodelle 2020 raameja laajennetaan tämän vuoden talousarvioon nähden 2,2 prosenttia (13 miljoonaa euroa), mikä sinänsä kuulostaa merkittävältä lisäykseltä, mutta huomioon on otettava kuitenkin se, että talousarviossa ei ole tänäkään vuonna pysytty. Kun tämän vuoden talousarvion ylitykset otetaan huomioon, Siun soten raamin päättämisen aikaiseen toteuma-ennusteeseen nähden lisäystä olikin enää vain 0,2 prosenttia (1,4 miljoonaa euroa). Näin pienellä lisäyksellä ei todellisuudessa pärjätä ilman merkittäviä menoleikkauksia tai alijäämän tekemistä, kun väestö kuitenkin vääjäämättä ikääntyy ja henkilöstön palkat nousevat.

On säästökurilla sentään ollut hyvätkin puolensa: Siun sote on onnistunut tehtävässä, jota varten se on perustettu, eli sote-kulujen kasvun taittamisessa. Kustannukset toki kasvavat, mutta eivät enää niin holtittomasti kuin mitä kuntapohjaisen soten aikana.

Miten tähän on päästy? Yksi kuntayhtymä pärjää tietysti yhdellä hallinnolla. Skaalaetua syntyy myös monessa muussa asiassa, kun erilaisia käyttötarvikkeita voidaan kilpailuttaa suurissa määrissä ja henkilöstö liikkuu joustavammin kunnasta toiseen.

Kuntayhtymällä on lisäksi yksi juridis-rakenteellinen etu kuntaperustaiseen soteen verrattuna: kun kuntayhtymä järjestää asukkailleen sote-palveluja, omistajakuntien kuntarajat eivät sido sen päätöksentekoa. Kansanterveyslain mukaan sote-palveluja järjestävän kunnan alueella tulee olla terveyskeskus, mutta teoriassa laajan, maakunnallisen sote-järjestäjän ei tarvitsisi pitää alueellaan kuin yhtä terveyskeskusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sote-palveluja voidaan järjestää kevyemmin ja joustavammin tosiasiallisen tarpeen mukaan. Siun sote voi levittää pöydälleen maakunnan laajuisen kartan, värittää siihen liidulla väestötiheyden ja sijoitella toimipisteensä optimaalisesti kuntarajoista välittämättä.

Poliittisesta näkökulmasta kuntayhtymä on saanut ”työrauhan” myös siksi, että Siun soten rahoituksen muodostuminen on monelle alueen asukkaalle ja myös kuntapäättäjälle epäselvä prosessi. Kuntien maksuosuudet muodostuvat palvelujen käytön perusteella. Kokonaissumma puolestaan päätetään kuntien ja Siun soten välisessä omistajaohjauskokouksessa, jossa kaupunginjohtajat ja kaupunginhallituksen valitut edustajat (Joensuun neuvottelijoiden evästyksistä ja ”neuvotteluvarasta” on päätetty kaupunginhallituksen omistajaohjausjaostossa, joskin melko ylimalkaisin pöytäkirjamerkinnöin) neuvottelevat raamista suljettujen ovien takana. Siun soten valtuusto, joka päättää kuntayhtymän talousarvion sisällöstä, on sidottu summaan, joka ilmoitetaan maailmalle valkoisen savun saattelemana.

Kun torilla, Karjalaisen tekstiviestipalstalla tai Facebookin kuntapolitiikkaryhmissä Siun soten luottamushenkilöille välitetään huoli liian tiukasta talouskurista, nämä voivat osoittaa syyttävän sormensa kuntiin. Kun kuntapäättäjille valitetaan samasta asiasta, voivat nämä puolestaan kritisoida kovaan ääneen kuntien omistajaohjauskokousta. Omistajaohjaukseen osallistuvat voivat puolestaan vierittää vastuun takaisin kuntayhtymälle, jonka tehtävä on saneerata rakenteensa sellaiseen kuntoon, että annetuilla resursseilla voidaan tuottaa riittävä määrä palveluita oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Ei ihme, että huolenilmaisut on vaikea ohjata oikeaan osoitteeseen.

Voi olla, että epärealistinen talousraami on toiminut kannustimena, jota ilman kipeitä, mutta tarpeellisia toimenpiteitä ei olisi tehty. Toisaalta voi olla, että samalle, kustannusten kasvua taittavalle uralle olisi päästy myös hieman maltillisemmalla kepittämisellä. Epärealistisilla budjeteilla on nimittäin kuntatalouteen liittyvä riski, joka realisoituu vasta vuosien kuluttua.

Tässä kohtaa kertomuksemme muuttuu gogolilaisittain kummitustarinaksi.

Tehty alijäämä ei katoa, vaan jää kunnan taseeseen kummittelemaan. Valtio ei siedä alijäämäkummituksen huutoa ja onkin kuntalaissa säätänyt, että kunnan ja kuntayhtymän on katettava tekemänsä alijäämä neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien.

Nopein tapa alijäämäkummituksen häätämiseen on aiempien vuosien ylijäämä. Useimmat kunnat ovat onnistuneet kerryttämään taseisiinsa miljoonien eurojen ylijäämiä, joilla kuntatalouden sakatessa syntyviä alijäämiä voidaan kattaa. Lisäksi kunnilla on usein miljoonien eurojen sijoitusvarallisuutta, jota ne voivat myös hätätapauksessa syödä täyttääkseen kuntalain vaatimukset. Siun sotella tällaisia puskureita ei ole. Ensimmäisen toimintavuoden alijäämiä saatiin katettua toimintansa lopettaneen, erikoissairaanhoitopiirinä toimineen Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymältä (PKSSK) siirtyneillä ylijäämillä. Mutta manatakseen jatkossa alijäämäkummituksen taseestaan, Siun soten on jatkossa käytävä omistajakuntiensa kukkarolla.

Toinen keino alijäämäkummituksesta eroon pääsemiseksi on säästää niin vimmalla, että kuntien maksuosuuksia ei tarvitse kasvattaa, mutta säästöistä syntyvällä ylijäämällä katetaan aiempi alijäämä. Siinä kuitenkin taittaa helposti nilkkansa, jos tuolle tielle on poikettava yllättäen.

Mikäli kuntayhtymä ei omin voimin saa häädettyä kummitusta taseestaan, valtionvarainministeriön selvityshenkilö pakkaa laukkuunsa pyhää vettä, salviaa ja suolaa ja hyppää seuraavaan Joensuun-junaan. Siitä visiitistä ei nauti kukaan.

 

Oskari Korhonen

Joensuun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja

Siun soten hallituksen ja valtuuston varajäsen