Kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 7.9.2007

Meitä vihreitä on usein moitittu siitä, että olemme nostaneet itsemme jalustalle tiedon ja tietämien suhteen. Väite pitää osittain paikkansa. Pienen teollisuuskaupungin Vihreänä toimijana tulee usein mietittyä, että miksei suosiomme täällä voi olla suurempi. Muutaman ihmisen voimin kaiken pyörittäminen käy työlääksi ja uusien jäsenien löytäminen tuntuu kuin yrittäisi etsiä timantteja takapihaltani.

Asun kaupungissa, jossa demareilla on ollut valta ja voima. Kunnia heiltä meni viimeistään siinä vaiheessa, kun talous jäi viime vuonna 14 miljoonaa alijäämäiseksi. Silti pelkään pahoin, ettei äänestyskäyttäytyminen tule muuttumaan, ellei jonkin valtakunnan ihmettä tapahdu. Haluaisinkin tarjota jotain konkreettista. Miksi kannattaa äänestää meitä Vihreitä? Olen yrittänyt kysellä ihmisiltä, ketä ja miksi he äänestävät. Useat sanovat, että voisivat äänestää vihreitä ja jopa asettua ehdolle, mutta tuskin täyttävät kriteereitä. Tässä kohdin päässäni alkavat hälytyskellot soida. Siis mitä kriteereitä? Täytänkö minäkään ne?

On vankkoja käsityksiä siitä, millaisia vihreät ovat. Olemalla nainen ja vielä akateemisesti koulutettu on yleensä helppo sulautua Vihreisiin. Mietin itseäni – ja ei hyvältä näytä. Käytän kahdella lapsellani kestovaippoja, vaikka joskus laiskuuden puuskassa käytän myös kertakäyttövaippoja. Syön joskus lihaa. Ajan autoa, käyttäen huonona tekosyynä kahta lastani ja kaupunkini onnetonta joukkoliikennettä. Kierrätystä harrastan kuitenkin asiaan kuuluvalla vakavuudella, yrittäen hiljentää muista asioista soimaavan omantunnon äänen. Viimeisenä syntinäni ovat käytetyt lastenvaatteet. Myönnän ostavani niitä yli tarpeen. Myyn niitä nettihuutokaupassa tehden joskus jopa voittoa niillä. Ehkäpä tuolloin pieni kapitalisti sisälläni hieroo käsiään tyytyväisenä yhteen. Hyi minua! Kerrottuani tuttavalleni tästä kulutuksen hurmiosta, hän sanoi, ettei tuo mitään, mutta ei ehkä kannata pahemmin sitä kaupungilla huudella, olethan vihreä. Tämä pysähdytti minut ja nyt kirjoitan siitä lehteen….

Keitä muita politiikassa mukana olevia arvioidaan elintapojensa mukaan kuin vihreitä? Tuskin ketään. Me vihreät olemme tiukan arvioinnin kohteeksi, koska puhumamme aiheet koskettavat suoraan ihmisten omatuntoihin. Meidät usein arvioidaan arvomaailmaltamme ja elämäntavoilta hyvin valveutuneiksi. Me puhumme tärkeistä asioista niin vakavalla äänellä, että ehkä se tekee meistä velvollisia toimimaan esimerkkeinä valitsemallamme tiellä. Mutta, että vielä muidenkin silmissä tulisi elää kuin pyhimys. Se on jo liikaa vaadittu. Ainakin minussa se aiheuttaa massiivisen selitys- ja tekosyyryöpyn.

Myönnän itse miettineeni Vihreisiin liittyessä, olenko kyllin kelpo puolueelle. Olisinko kuin tapakristitty uskovien keskuudessa? Kuitenkin ajattelin, että haluni muuttaa maailmaa on niin voimakas, että tämä tarve ajaa minut mukaan toimintaan. Se toimikoon minun kriteerinäni. Tärkein kysymys kuuluukin, että olemmeko tiivistäneet ymmärryksemme teorioiksi sekä vaatimuksiksi? Mikään koulutus ei takaa täydellistä ymmärtämystä ihmistä ja hänen elämäänsä kohtaan. Erilaisissa tilanteissa elävät ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja heitä me tarvitsemme joukoissamme. Tarvitsemme näitä ihmisiä, jotta ajamamme asiat tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi.

Minun vihreyteni ja ekologinen omatunto kasvaa ja kehittyy koko ajan, mitä enemmän saan tietoa asioista. Samalla se on minulle herkkä ja henkilökohtainen asia. Toivotut muutokset koskettavat niin syvältä, että niitä soisi käsiteltävän hellävaraisesti. Fanaattisuus ei niiden seuraksi sovi. Muutoksen aikaan saamiseksi tarvitsemme kuuntelemisen taitoa. Tämä on muistettava, koska kukaan ei halua kuulla elävänsä väärin tai tekevänsä väärin valinnoillaan. Me emme voi vaatia enempää kuin ihmiset ovat valmiita omassa elämäntilanteessaan antamaan. Muutoksen on lähdettävä ihmisestä itsestään ja ensisijaisesti sen on tapahduttava peiliin katsomalla.

Suvi Suutarinen
Puheenjohtaja
Pohjois-Savon vihreät